Fuksikurssi toivotettiin tervetulleeksi historian suurimmilla Toogabileillä

Fuksikurssi 2019 toogatunnelmissa Aitoon Honkalan edessä. © J-P Kaikkonen

Syksyn selvimpiä merkkejä on opintojen alku ja fuksien ilmaantuminen! Uusi kurssillinen medisiinarinalkuja saapuikin Kaupin kampukselle maanantaina 19.8. Hurjat 140 innokasta, jännittynyttä fuksia toivotettiin tervetulleeksi perinteisellä toisen vuosikurssin opiskelijoiden muodostamalla kunniakujalla. Ensimmäinen viikko opintojen parissa piti sisällään muun muassa tutustumista Arvoon, sairaalaan ja potilaan näkökulmaan, Kandiseuran rakkaaseen ja vastaremontoituun klubitilaan Amokseen sekä ikiaikaiseen toogalippujen jonotusperinteeseen.

Fuksiviikko huipentui kaikkien Suomen lääkisten toogahistorian suurimpiin juhliin. TLK:n Toogabileissä vuosimallia 2019 juhlittiin syyslukukauden alkua Aitoon Honkalassa yli 550:n medisiinarin voimin! Paikalla oli koko seuramme jäsenistöstä suurin osa. Juhlimaan oli intoutunut nuorempien lisäksi valmistuvan vuosikurssin riveistä lähes jokainen – Cursus Hannula sädehti viimeisen lukuvuoden kunniaksi yksinoikeudella kiiltävänvihreissä toogissaan. Loppukesän aurinko suosi juhlakansaa ja laskeutuvan yön pimeydessä oli taikaa.

TLK:n emäntä Kaisla Ylihautala, CIV tunnelmoi, millaista oli järjestää juhlista suurimpia:

“Siinä missä kandiseuralaisen Toogat kestävät yhden illan, me järjestäjät aloitimme täysipäiväiset toogavalmistelut jo muutamaa päivää aikaisemmin. Edeltävät viikot kuluvat suunnittelussa, ja viime hetkillä tehtiin ruokia, valmisteltiin juhlapaikkaa ja järjesteltiin asioita, jotta juhlavieraille kokemus olisi unohtumaton. Vaikka yöunet jäivätkin Toogien ympärillä lyhyiksi ja väsymys painoi etenkin juhlien jälkeisenä perjantaina, on uskomaton etuoikeus saada järjestää kandiseuralaisille tapahtumia. 

Kun katselin tanssilattian reunalta laittautuneita ihmisiä tanssimassa villisti bändin tahtiin onnelliset ilmeet kasvoilla, koin tunnetta, jota ei voi sanoin kuvailla. Toogilla on aina helppo hymyillä ja väsymys ja stressikin väistyvät, kun näkee muiden nauttivan. Kun tähän kaikkeen yhdistää vielä ahkerat Toogien työntekijät sekä kandiseuralaiset, jotka jaksavat auttaa ja kiittää, ei muuta tarvitse.” 

Juhlahumun laannuttua fuksit jatkavat tutustumista toisiinsa ja lääkäriyteen. Vielä kerran onnea ja tervetuloa koko kandiseuran puolesta! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *