Valikko Sulje

Lääkäriä leikkimässä?

Lääketieteen opiskelijoissa on yksi piirre, joka ärsyttää aina kun sen kohtaa.

Medisiinareilla tuntuu nimittäin olevan tarve aloittaa itsensä vähättely aina, kun he pukevat valkoisen takin päällensä. Varsinkin prekliinisessä vaiheessa lähes jokainen potilaskohtaaminen ja ryhmätyö sairaalan puolella alkaa sillä, kun ääneen muistutellaan, miten ei oikeasti osata mitään ja paikalla ollaan vain lääkäriä leikkimässä. Pahimmillaan vielä pyydetään ohjaavalta lääkäriltä anteeksi vaivaa, joka opiskelijoiden paikallaolosta muodostuu. Opiskeluvuosien myötä anteeksipyytely vähenee, mutta varsin korkeillakin kurssiasemilla olen tätä ilmiötä nähnyt esiintyvän.

Sinänsä on ymmärrettävää, että varsinkaan uransa alkuvaiheessa olevat opiskelijat eivät halua olla vaivaksi potilaille tai sairaalan henkilökunnalle ja näiden työn tai paranemisen keskeyttäminen hoidon kannalta turhan anamneesin ja statuksen vuoksi voi tuntua kiusalliselta. Pakokeino tilanteesta voi tällöin olla oman roolinsa ja osaamisensa väheksyminen, jolloin vastuu ikään kuin siirtyy järjestelmälle.

Samalla itsensä vähättely on kuitenkin karhunpalvelus itse opetustapahtumalle. Kun on ääneen ilmoittanut, että ei osaa mitään ja on paikalla vain leikin vuoksi, voi itse tutkimuksen ja opittavan asian hoitaa samalla asenteella. Toisaalta se antaa helposti viestin, että henkilökunnan puolelta on ok ajatella, että kandit ovat klinikassa vain tiellä.

Enkä nyt tarkoita, että toisen vuoden medisiinarin pitäisi sairaalalle mennessään painella Euroopan omistajana neuvomaan erikoislääkäreitä työssään. Ihan yhtä tärkeää kuin olla aliarvioimatta itseään on olla yliarvioimatta omaa osaamistaan. Uskon, että ihan oikeasti on olemassa se välimaasto, jossa opiskelija saa olla opiskelija ilman, että oman tietämyksen vajavaisuutta tarvitsee erikseen alleviivata. Yliopistosairaalassa henkilökunnan pitäisi kyllä tietää mitä minkäkin vaiheen kandidaatilta voi odottaa. Siellä myös tiedetään, että kandien täytyy osallistua sairaalassa järjestettävään opetukseen – ei siellä leikin ja huvin vuoksi olla.

Kyseessä ei tokikaan ole mikään kulttuurista irrallinen ongelma, vaan lääkiksessä yhteisö kannustaa ihmisiä turhaan vaatimattomuuteen. Meillä on esimerkiksi tapana pahoittaamieli siitä, jos nuori kollega esiintyy julkisesti profession edustajana tai kehtaa esimerkiksi ottaa Instagramiin kuvan valkotakki päällä. Yleensä tämä mielenpahoitus myös ilmoitetaan nasevin sanankääntein Jodelissa. Ikään kuin koko ryhmän puolesta halutaan olla vakuuttelemassa, että ei tässä mitään oikeita lääkäreitä olla, tai ainakaan prekliiniset kurssit eivät sitä ole.

Paitsi että yhteisön hyssyttely on täysin turhaa, se on täysin päinvastaista toimintaa sille ajatukselle, että kaikki lääketieteen ylioppilaasta arkkiatriin ovat kollegoina samalla viivalla. Myös nuorella kollegalla pitäisi olla oikeus olla asiallisesti ylpeä ammatistaan ja osaamisestaan ilman, että sitä vanhempien tieteenharjoittajien taholta moititaan.

Siispä seuraavan kerran kun opiskelijan roolissa astelet Taysin ovista sisään muista, että omaan osaamiseensa saa olla tyytyväinen. Ja että ihmisten hoitaminen ei ikinä ole leikin asia, vaan hoitoon osallistuminen on yliopistosairaalassa lääketieteen opiskelijan oikeus ja velvollisuus.

Joel Kontiainen
Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseuran puheenjohtaja

Julkaistu Flatuksessa 1/2019

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *