Pehmeä lasku arkeen

Syksy on arkeen palaamisen aikaa. Kesälomat on vietetty ja päivien lyhentyessä alkavat rutiinit pyöriä vanhastaan. Monelle syksy on toisaalta myös irtautumista rutiineista uuden muodossa: valmistunut vaihtaa työpaikkaa, kandi aloittaa viimeisen opiskeluvuotensa ja fuksit aloittavat polkunsa osana kollegiota.

Vaikka rutiineihin palaaminen on usein turvallista ja tervetullutta, on monelle meistä syksyn arkeen palaaminen kuitenkin vaikeaa. Kesä on saatettu viettää mökkipaikkakunnalla tai kandikesäksi on ehkä lähdetty toiselle puolelle Suomea. Kahdessa kuukaudessa paikalleen ovat asettuneet uudet rutiinit, jotka pitäisi taas purkaa ja muokata sopimaan perusarkeen. Uuteen taikka vanhaan sopeutuminen ei aina käy hetkessä. Joskus saattaa vaatia itseltään nopeaa paluuta ja ahmia lautaselleen liikaa tehtäviä.

Huoli lääkärien ja kandien jaksamisesta on suuri. Uutisotsikoihin nousee tasaisin väliajoin hälyttäviä uutisia opiskelijoiden jaksamisesta. Stressi ja ahdistus on koulun käytävillä paikoitellen käsin kosketeltavaa. Riittämättömyyden tunne ja huoli tulevaisuudesta tuntuvat pesiytyneen monen nuoren kandin ja lääkärin ajatusmaailmaan. Olenko tarpeeksi ahkera? Työskentelenkö tarpeeksi? Mitä tapahtuu erikoistumisuudistuksessa? Vaikuttaako sote minun työhöni? Moni ei jää murheisiin makaamaan, vaan tarttuu härkää sarvista ja tekee kahta kovemmin töitä ylittääkseen nämä murheet.

Itselleni syksy on perinteisesti tarmokasta aikaa. Ryhdyn tuumasta toimeen, opiskelen paljon ja lyhennän tehtävälistaani hurjalla vauhdilla. Täytän kalenterini kokouksilla sekä kahvitapaamisilla ja viikonloputkin suhaan ympäriinsä. Viime vuodet rauta on ollut kuumana jatkuvasti. Tänä syksynä kuitenkin tehtävälistani on vain pidentynyt ja aloittamisen vaikeus ollut jatkuvasti läsnä. Tunne epäonnistumisesta on kalvanut mieltä, vaikka osittain kyseessä onkin ollut täysin tietoinen päätös hellittää entisistä rutiineista ja vaatimuksista.

Ensimmäistä kertaa useaan vuoteen uskallan jättää tilaa kalenteriin, nauttia pysähtyneestä illasta kirjan kanssa tai viikonlopusta rentoutuen. Tämä uskallus on pitkän työn tulosta ja on vaatinut loppuunpalamisen sekä runsaasti tukea lähipiiriltä. Kuitenkin vaikka mielessä painavat velvollisuudet ja ajatukset siitä, kuinka pitäisi tehdä sitä ja olla tuolla, olen onnellisempi kuin pitkään aikaan.

Vaadimme usein itseltämme liikoja. Kaiken tulisi olla täydellistä nyt ja heti. Urapolun pitäisi olla selvillä jo kandina, kaiken tekemisen pitäisi johtaa kohti tiettyä päämäärää ja tavoitteiden saavuttamista. Opiskelemme vuosikausia ihmisyydestä ja unohdamme suoda sen itsellemme. Ihmisyyteen kuuluu epäonnistuminen ja epätäydellisyys. Antakaamme siis itsellemme aikaa sopeutua syksyn uusiin ja vanhoihin haasteisiin rauhassa. Hetken hiljaisempi tahti polullamme ja oman jaksamisemme varjeleminen kantavat pitkälle talveen.

Nauttikaamme siis syksystä pehmeällä laskulla. Nyt on hyvä aika kaivaa esille teevarastot ja viettää rentouttavia syksyisiä iltoja ystävien kanssa. Hyvä kollega, muistathan, että tärkeintä on aina oma jaksaminen.

Nea Välimäki

CV, TLK:n tiedottaja, Suomen Medisiinariliiton tiedotussihteeri

Kirjoitus on julkaistu Nuori Lääkäri –lehdessä 17.9.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *